| |
HAALAUSLIIKE
TEOLLISUUSMUUTOT OY TAITEILEE MUUNTAJAT PAIKOILLEEN
 |
| Toimitusjohtaja
Raimo Korhonen on yli 30:n vuoden haalauskokemuksellaan
tuttu näky myös siirtokohteissa. Tässä
hän jakelee Kurjen työmaalla napakoita vinkkejä
muuntajan siirtymiseksi asennuspaikalleen. |
Sähköpalvelu
Kurjen työmaalla Helsingin Pitäjänmäessä
on tarkat paikat. VM-Data Oy:lle tehtävä sähköurakka
on vaiheessa, jossa projektipäällikkö Seppo
Kalajainen on tilannut paikalle Teollisuusmuutot Oy:n miehet
trukkeineen ja muine apuvälineineen. Urakkana on saada
pienen pakettiauton kokoinen muuntaja pihamaalta asennuspaikalle
kerroksiin.
Monelta menisi tilanteessa sormi suuhun ja muuntaja pysyisi
ulkona. Kalajainen tietää kokemuksesta, että
Teollisuusmuuttojen miehet puskevat ja taiteilevat ammattimaisesti
muuntajat ja sähkökaapit perille.
- Me ollaan yleensä paikalla, kun muut ovat jo yrittäneet,
sanoo Teollisuusmuutot Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja Raimo
Korhonen yli 30 vuoden kokemuksella haalausalalta.
Hän on myös mukana Kurjen työmaan haalauskeikalla
Pitäjänmäessä. Hänen miehensä
saavat napakoita ohjeita kuinka kääntää
trukkia ja mihin väliin pitää sujauttaa kalikka,
jotta muuntaja etenee alakerran oviaukosta sisätiloihin.
Kaikki
on hoitunut
Raimo
Korhonen ja hänen oikea kätensä, kuljetuspäällikkö
Risto Mitro vakuuttavat yhteen mieheen, että ovat aina
saaneet tavarat perille.
- Ei olla kertaakaan tultu maitojunassa pois, kehaisee Korhonen
nauru suupielessä.
Onko koskaan tarvittu ilmatietä avuksi asiakkaan tarpeen
hoitamiseksi?
- Ei olla. Kyllä ne aina muuten ovat hoituneet. Ollaan
kyllä käyty siirtämässä helikoptereita,
hymyilee Korhonen.
Teollisuusmuutot Oy palvelee asiakkaitaan vajaan 20 henkilön
voimin. Trukkeja on käytössä yhdeksän
ja kuljetuskalustoa kuusi kappaletta.
Korhonen ja Mitro vakuuttavat että 100 tonnin siirrot
eivät huimaa. Ne hoituvat takuulla. Kuitenkin yrityksen
liikevaihdosta valtaosa kertyy kolmen-neljän tonnin painoisten
möhkäleiden haahauksista.
 |
| Kuljetuspäällikkö
Risto Mitro vastaaa siitä, että oikeaa sopivaa
haalauskalustoa on aina sovittuun aikaan paikalla asiakkaan
luona. |
Kumppanuuksia
Teollisuumuutot
Oy ei ole kuljetusliike.
- Teemme paljon yhteistyötä kuljetusliikkeiden ja
nosturifirmojen kanssa. 100 %:n omavaraisuus on mahdoton,
sanoo Korhonen.
Herttoniemen Sahaajankadulla varikkoaan pitävä Teollisuusmuutot
on todellinen palveluyritys.
- Kyllä se on asiakas, joka meitä käskee. Me
ei voida sanoa, että nyt tuli kahvitauko. Tavarat pitää
viedä perille, kiteyttää Korhonen yrityksensä
liikeidean.
Teollisuusmuuttojen asiakaskunnasta merkittävän
osan muodostaa rakennusala. Parikymmentä vuotta sitten
puolet laskutuksesta kertyi graafiselta alalta. Painokoneita
rahdattiin silloin urakalla kerroksiin ja kellareihin.
- Kyllä rakennusala on meille tärkeä. Se on
myös entistä enemmän ulkoistanut toimintojaan,
kertoo kuljetuspäällikkö Mitro.
Sähköpalvelu Kurki on yksi Teollisuusmuuttojen tyytyväisistä
rakennusalan asiakkaista. Seppo Kalajainen ja muut kurkilaiset
voivat nukkua yönsä rauhassa, vaikka asennustyömaalla
tuntuisi olevan seuraavana päivänä edessä
lähes mahdottomalta tuntuva muuntajan siirto. Teollisuusmuuttojen
miehet hinaavat sen oikealle paikalleen. Välistä
sentti sentiltä, mutta varmasti ja ammattimaisesti.
Heimo K. Laaksonen
|
|
|