UUSIN TIEDOITUSLEHTI
SP-NEWS 2/2005

Pääkirjoitus
Juhani Aarton muistolle

Sähköpalvelu Timo Kurki hoitaa asennustöitä Canonin Turun Business Centerin asiakkaille
Haalausliike Teollisuusmuutot Oy taiteilee muuntajat paikoilleen
Kauppakeskus Forum syntyi olympialaisten myötä
Puolustushallinnon ja Sähköpalvelun asentajat vetävät yhtä kaapelia Tampereella
Toni Backlund on vauhdikas sähköasentaja
WM-datan sähköurakka tuottaa varmennetun jakelujärjestelmän
Uutisposti

Aikaisemmin ilmestyneet lehdet





 
 
   
 
   
 

Amos Andersonin perintö voi hyvin
KAUPPAKESKUS FORUM SYNTYI OLYMPIALAISTEN MYÖTÄ

Forumin julkisivua

Helsingin ydinkeskustassa sijaitseva kauppakeskus Forum on kuulunut kaupunkikuvaan jo vuosikymmenet. Useasta eri kiinteistöyhtiöstä muodostuvassa kauppakeskuksessa tehdään jatkuvasti uudistuksia ja muutoksia. Tuorein niistä on Mercator-pihan kattaminen ja lämpimäksi muuttaminen. Tässä projektissa on Sähköpalvelu Timo Kurki ja sen asentajat olleet mukana viime keväästä asti. Muutostöiden pääurakoitsija on Peab Seicon Oy.

Mercatorpiha


Kauppakeskus Forum on suomenruotsalaisten merkkimiehen Amos Andersonin aikaansaannoksia. Amos Anderson omisti aikoinaan useamman tontin Mannerheimintien varrella. Hänen yksityisasuntonsa sijaitsi Yrjönkadun 27 kiinteistössä, jossa nykyään toimii Amos Andersonin taidemuseo. Amos Anderson suunnitteli jo 1920-luvulla suurta kauppakeskusta Mannerheimintien ja Simonkadun kulmassa sijaitsevalle tontille, mutta maailmantilanne ja sodat vaikeuttivat hanketta. Kauppakeskus valmistui loppujen lopuksi Helsingin Olympialaisiin vuonna 1952 Mannerheimintien varteen ja sai sittemmin Forum-nimensä. Suurempaa kauppakeskusta suunniteltiin vuosien varrella ja v. 1971 päätettiin purkaa vanha Forum ja tilalle rakentaa nykyinen kauppakeskus, joka valmistui vuonna 1985. Forumin kasvu ei jäänyt vielä siihenkään, vaan suuressa kiinteistökompleksissa tehdään jatkuvasti uudistuksia ja remontteja.

Forumin läpi kulkee 50 000 ihmistä päivittäin
Isännöitsijä ja asiakaspalvelupäällikkö Håkan Nyman kertoo Forumin omaavan nuorekkaan linjan, jossa palvelu kohdistetaan etenkin naisten tarpeisiin.
- Me olemme eräänlainen edelläkävijä. Suomeen rantautuvat kauppaketjut lähtevät usein liikkeelle Forumista. Meillä on ylipäänsäkin sellainen trendi, että otamme mielellään uuden idean omaavia yrityksiä vuokralaisiksi. Samaten noin 10 prosenttia yrityksistä vaihtuu vuosittain, sillä kauppakeskuksen täytyy uudistua jatkuvasti ja tarjota aina uusia elämyksiä. Forumin läpi kulkee päivittäin noin 50 000 ihmistä ja täällä tehdään paljon heräteostoksia, Nyman selvittää.
Forum on kaikkiaan varsin ainutlaatuinen kauppakeskus. Se on pääkaupunkiseudun ainut kotimainen yksityisten omistuksessa oleva kauppakeskus, ja sen toimiva johto työskentelee paikan päällä. Lisäksi kauppakeskus muodostuu useasta samassa korttelissa sijaitsevasta kiinteistöstä, joista vanhimmat ovat jopa 1800-luvulla rakennettuja.


Håkan Nyman ja Ari Lindholm

Remontointi ei saa häiritä asiakkaita
Forumissa on lähes jatkuvasti käynnissä jonkinlaista remonttia. Tämän vuoden suuri urakka on ollut Mercator-pihan kattaminen ja muuttaminen lämpimäksi. Isännöitsijä ja asiakaspalvelupäällikkö Håkan Nyman arvostaa hyvää yhteistyöverkostoa ja pitkäjänteistä yhteistyötä myös rakentajien suhteen.

Asentaja kaapilla


- On eduksi, että tekijät tuntevat talon ja sen erityisvaatimukset. Meillä ei esimerkiksi asiakkaita saa haitata levittämällä työvälineitä pitkin, estämällä kulkua ja niin edelleen. Näkyvät ja kuuluvat työt suoritetaan ennen puoltapäivää tai sitten muina aikoina niin, että asiakkaille koituu mahdollisimman vähän haittaa. Työmiehille on omat kulkureittinsä sivukäytävillä ja kahviloita ei sovi vallata ruuhka-aikoina, listaa Nyman.
Sähköpalvelu Kurjen Mika Rinkinen ymmärtää hyvin Nymanin vaatimukset.
- Yleisölle avoinna oleva kauppakeskus on vaativa paikka työskennellä. Valmista pitää syntyä vauhdilla, mutta häiriötä ei saisi tuottaa. Meillä on täällä sähköasentajien kärkimiehenä Ari Lindholm, joka saa toisinaan olla aikamoinen taikuri, uuden tekniikan yhdistäminen vanhoihin rakennuksiin ei ole aina helppoa puuhaa.

Työnteossa


- Tämä on niin valtavan suuri kompleksi, että uudella miehellä voi olla jopa eksymisvaara tuolla sivukäytävillä, Lindholm naurahtaa.
Mercator-pihan urakkaan on Sähköpalvelu Kurjen osalta kuulunut kahden iv-konehuoneen varustaminen, uuden ravintolan ja sen sosiaalitilojen sähköistäminen sekä sisäpihan julkisivujen pilastereiden valaistus.







Amos Anderson
- aamupäivät businessmies, iltapäivät kulttuurin ystävä

Amos Anderson

Kemiössä syntynyt Amos Anderson pysyi synnyinseudulleen uskollisena koko elämänsä ajan. Aikansa erikoisuuksia, kansantaloutta ja vakuutusalaa opiskellut mies kohosi nopeasti Suomen merkkihenkilöihin, ministeriksi, liikemieheksi ja suureksi hyväntekijäksi. Hän omisti Hufvudstadsbladet -lehden toimien sen toimitusjohtajana ja päätoimittajana. Anderson muun muassa lahjoitti Suomen valtiolle Tamminiemen huvilan, antoi merkittävän tuen Helsingin Taidehallin rakentamiseen ja lahjoitti varoja Åbo Akademin sekä Ruotsalaisen teatterin kunnostamiseen.
Poikamiehenä pysytellyt Amos Anderson perusti vuonna 1940 suomenruotsalaista kulttuuria ylläpitämään ja tukemaan yhdistyksen nimeltä Föreningen Konstsamfundet, jolle hän testamenttasi kaiken omaisuutensa. Yhdistyksen keskeinen tehtävä on tukea suomenruotsalaista kulttuuria ja julkaisutoimintaa sekä jakaa apurahoja.
- Konstsamfundet jakaa rahaa tukiin ja stipendeihin yli 3 miljoonaa euroa vuosittain. Tuotto saadaan Forumin kiinteistöistä ja lisäksi olemme Stockmannin osaomistaja. Olemme myös iso metsänomistaja, säätiö omistaa n. 6 000 ha maata Kemiön saarella, selventää Håkan Nyman menojen ja tulojen virtoja.
Amos Anderson vietti vapaa-aikansa Söderlångvikin tilalla, jossa on mm. Suomen modernein kasvihuone ja suurimmat yksityiset omenapuuviljelmät. Hän kuoli vuonna 1961 82-vuotiaana.